Sairasjunan ylihoitajan päiväkirja

 

Lastensiirrot hoidettiin enimmäkseen laivalla, mutta tammikuun lopussa 1942 olivat
SS Arcturus ja SS Heimdal juuttuneet jäihin ja oli liian hankalaa ja vaarallista jatkaa kuljetuksia meriteitse. Todettiin, että on parempi kuljettaa lapset sairasjuna Alarikilla pohjoista reittiä Haaparantaan.

 

Sairasjunan ylihoitaja oli
Ruth Eriksson ja hän kuului junan henkilökuntaan, kun lastensiirrot käynnistyivät helmikuussa 1942. Ylihoitaja Ruth Erikssonin päiväkirjamerkinnöistä voi saada käsityksen, kuinka lastensiirrot toteutettiin.

Sairas-

juna
Alarik

Suomalaisessa sairasjunassa kirjoitettu
päiväkirja jatkosodan aikana

 

Ruth Erikssonin merkintöjä ensimmäisestä lastensiirrosta
sairasjuna Alarikissa helmikuussa 1942.

14.2.  Meitä odotti epätavallinen matka. Kello 6.45 aloimme Helsingissä siirtää 2 – 10
vuoden ikäisiä lapsia junaan. He tulivat sosiaaliministeriön lastensiirtokomitean
välittäminä ja matkustaisivat Ruotsiin. Ulkopuolisetkin huomasivat, että päärautatie-
asemalla tapahtui jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Filmikamerat kävivät, bussi toisensa
perään tuli laiturin viereen ja esimerkiksi radiosetä vieraili junassa korpraali Hillin
hahmossa. Minunkin ääneni ikuistettiin ensi kerran. Tiistaina se kuuluisi koko maailmaan.

 

Näkymä junan lähtiessä oli sydäntä särkevän surullinen. Äidit kyynelehtivät kilpaa lasten
kanssa, ja kesti jonkin aikaa ennen kuin pikkuiset rauhoittuivat. Mahtaako olla oikein
tällä tavoin erottaa äidit ja lapset pitkäksi ajaksi?

 

Matkanjohtajana oli rouva Lavonius. Sen lisäksi oli noin 20 lottaa lisätyövoimana, mutta
se oli aivan liian vähän. Meillä oli myös filmaaja mukanamme ja  Aamulehden toimittaja
vieraili junassa Tampereella. Meidät siis huomattiin. Lapset olivat enimmäkseen kilttejä.

 

15.2.  Oma veturimme jäi Haapamäelle ja uusi ei jaksanut vetää, minkä vuoksi
Kokkolassa tuli lisäksi toinen veturi. Lapset olivat jo huomattavasti hankalampia.
Oli ahdasta ja epämukavaa. Minun vaunussani oli 46 lasta, kaikki tulivat Toijalasta.
Lapsia noukittiin pitkin matkaa, viimeiset tulivat Seinäjoelta ja silloin heitä oli 559.

 

16.2. Aamulla tulimme Tornioon, jonka uskoimme olevan matkan pää. Yllätyimme
iloisesti, kun saimme tietää, että kello 9 jälkeen ylittäisimme rajan. Tullivirkailija tuli
junaan, eikä hänellä ollut mitään huomauttamista eläväisestä lastista. Haaparannan
asemalla oli joukko lottia valkoisissa turkeissaan odottamassa lapsia huolehtiakseen
heistä. Kesti jonkin aikaa, sillä muodollisuuksien kanssa oli hankaluuksia ja lapset olivat
kärsimättömiä. Ruotsalaisessa junassa olevien ihanien omenalaatikoiden näkeminen
sai lapset kuitenkin iloisiksi. Niin vilkutimme hyvästiksi ja kiirehdimme ruotsalaisten
lottien järjestämälle lounaalle hotelli Gunnariin
______________________________________________________

Lastensiirto Ruotsiin maaliskuussa 1942

1.3. Tämä sunnuntai, maaliskuun 1. 1942, oli käännekohta junakokemuksissani.
Siksi aloitan tämän kirjan nyt. Uudet velvollisuudet olivat heti edessä. Paljon pitäisi
järjestää uudelle matkalle, joka olisi jälleen lastensiirto. Kello 12 lähdimme etelään
Hämeenlinnasta ja vähän ajan päästä Riihimäeltä, josta junaan nousi 11 desanttia,
nimittäin rouvat Lavonius matkanjohtajana, Kaustinen ja Ehrström ja heidän kanssaan
kahdeksan munkkiniemeläistä lottaa. Vainut 14 ja 15 pysähtyivät Kouvolassa ja lähtivät
13:n kanssa Kotkaan ottaakseen siellä matkustajia seuraavana aamuna.

 

2.3.  Aamulla heräsin Virasojalla, jossa ensimmäiset lapset tulivat junaan. Kello 8.45
lähdimme ja otimme lapsia mukaan monelta asemalta. Juna tuli taas Kouvolaan.
Siellä nousivat junaan myös uudet hoitajamme - kolme eilen valmistunutta Maria-
hoitajaa. He raukat tulivat mukaan kesken matkan, kun juna jo vilisi desantteja.
Kouvolassa jouduimme jälleen kokemaan hälytyksen ja poistuimme vaaralliselta asema-
alueelta hälytyksen ajaksi. Mikkelin ympäristössä tulivat seuraavat mukaan, sekä lapsia
että hoitajia, jälkimmäisiä oli 21. Kaikki sijoitettiin, mikä osoittautui odotettua
hankalammaksi. Hoidettavien lasten lukumäärä suhteessa hoitajiin piti kaikissa
vaunuissa olla sama. Kaikilla piti sen lisäksi olla nukkumapaikka. Ei ollut helppoa
yhtäkkiä järjestää 33 lisänukkumapaikkaa ja pitää kaikki tyytyväisinä.

 

3.3.  Takana on raskas päivä, kun kello 3 aikaan saan levähtää muutaman tunnin.
Viimeinen desantti tuli junaan Kuopiossa ja viimeiset lapset Iisalmessa. Silloin lapsia
oli 493, vähemmän kuin oli arvioitu. Vaunussa 11 oli 46 lasta ja oli todella työ pitää
kaikista huolta. Terveiden lasten kanssa matkustaminen on kieltämättä raskaampaa
kuin matkustaa haavoittuneiden sotilaiden kanssa. Lapset ovat kuitenkin suloisia.
On ikävää, että ei ole aikaa ja voimia osoittaa huomiota jokaiselle.


Juna tulee Haaparantaan.

 

Kello 12 saavuimme Tornioon. Olimme valmistautuneet pysähtymään täällä koko
vuorokauden. Etelä-Suomessa kerrottiin nimittäin, että Ruotsi yleisen liikekannallepanon
vuoksi ei ehdi lähettää lapsia noutavaa junaa ajoissa Haaparantaan, mutta se ei pitänyt
paikkaansa. Sen sijaan junasta lähtö sujui nopeasti ja hauskasti. Liikekannallepanoon
oli kutsuttu suuri joukko ikäluokkia – pelättiin Englantia. Me ryntäsimme
Handelsbankeniin ja ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa vaihtaa tällä kertaa 100
markkaa. Meillä oli kiire, emmekä ehtineet edes kahville Ceciliin. Junan piti lähteä
kello 16.45, mutta juuri ennen lähtöä sattui pieni vahinko, joka viivästytti meitä.

______________________________________________________

Suomalaislapset matkustavat kotiin – Kotimatka
22. – 25. lokakuuta 1942

Kaksiraiteinen rautatiesilta.

 

22.10.  Heräsimme Torniossa, maa oli valkoisena. Kukaan ei saa mennä Ruotsin
puolelle ja kun juna kello 18 maissa pääsee yli, kiellettiin meitä poistumasta junasta
Haaparannassa. Monille, jotka olivat onnistuneet vaihtamaan kruunuja, pettymys oli
suuri. Lähdimme kello 22 aikoihin. Lapsia oli 379 ja matkanjohtajia 27. Satoi räntää.

 

23.10.  Kello 4 lähdimme Torniosta. Oulussa jäi 60 lasta pois ja he matkustivat
siviilijunalla etelään. Meidän erikoisvaunumme ei otettu käyttöön, sillä lapsia oli niin
vähän. Juna pysähtyi Oulussa, jossa toinenkin vaunu tyhjeni. Klo 17 tulimme melkein
tunnin myöhässä Kontiomäelle, jossa oli täysi talvi.

24.10.  Matka jatkuu. Päivällä tulimme Sortavallaan, myöhään illalla Lappeenrantaan,
jossa pysähdyimme muutamaksi tunniksi.

25.10.  Kello 6.30 tulimme Viipuriin. Hälytys! Sataa kaatamalla. Kello 10 jatkamme
Simolaan, Kouvolaan ja Kotkaan. Kotka on matkan määränpää ja vain kaksi vaunua
vie meitä sinne. Kello on 18 ja asema vilisee lapsiaan vastassa olevia äitejä ja isiä.
Kello 20.22 matkaamme jälleen pohjoiseen. Rouva Lavonius tarjoaa junan koko
henkilökunnalle pannukahvit ja meillä on oikein mukavaa yhdessä. Junassa on jäljellä
vain viisi matkanjohtajaa ja he jäävät junasta Kouvolassa
.
______________________________________________________

Kotimatka 8. - 11. syyskuuta 1943

Syyskuussa Alarik lähti uudelle hakumatkalle Haaparantaan. Juna oli tullut Tornioon
syyskuun kuudentena. Vain osa junahenkilökunnasta sai mennä Ruotsin puolelle ja
sääntöjen mukaan sinne piti kulkea sekä tulli- että poliisiaseman kautta.

7.9. Päivä kului Haaparannassa. Arvottiin, kuka saisi seurata mukana, ja arpa osui
Ingeborgille. Vaeltelimme kaupoissa, joimme kahvia Sandinin neitien luona ja kaksi
kertaa kahvia sekä päivällisen Villen luona. On hyvä, kun on ystäviä Ruotsissa.
Laukut täynnä paketteja tulimme onnellisesti tullin läpi.

 

8.9.  Menimme tänään jälleen rajan yli, mutta ei ollut yhtä hyvää onnea kuin eilen.
Päivä on säteilevä. Kello 17.15 menimme Haaparantaan ja lasten siirtäminen alkoi
välittömästi. Rajan yli tuli 483 lasta, jälleen vähemmän kuin odotimme. Matkanjohtajia
oli 33, mukana oli yksi äiti ja herra Koistisen poika. Päällikkönä on neiti Backman sekä
rouvat Berner ja Donner sihteereinä. Siirto sujui nopeasti ja hyvin, varmaan paremmin
kuin koskaan aikaisemmin. Valitettavasti meidän piti yöpyä Torniossa.
Kolme tavaravaunua ja yksi lavavaunu pidensivät meidän jo ennestään pitkää junaamme.

 

9.9. Kello 11.15 lähdimme lopulta Torniosta pitkän ja koettelevan päivän jälkeen.
Ei ole ihme, että lapset hermostuvat kun juna seisoo ja yhä vaan seisoo.
Aika tuntui matelevan.

 

10.9. Aamulla saamme Iisalmesta oman veturimme, ja se merkitsee sitä, että enää ei
tarvitse palella. Pieni veturi ei jaksa vetää ja lämmittää samanaikaisesti, ja Kontiomäen
ja Iisalmen välillä palelimme ankarasti. Yöt ovat olleet kylmiä, päivät aurinkoisia ja ihania.
Ajamme suoraan etelään. Kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti paitsi, että tällä kertaa
olemme edellä aikataulusta. Pieksämäeltä matkustamme erikoisvaunussa Joensuuhun
ja vaunu viisi jatkaa Jyväskylään. Sairaanhoitajia ei ole mukana tällä kertaa, ainoastaan
kaksi lääkintämiestä jokaisessa vaunussa.

 

11.9.  Yöllä seisoimme pitkään Kouvolassa. Kotkalaislapset matkustavat vaunussa
12 kotikaupunkiinsa, jota juuri tänä yönä pommitetaan. Kello 13.15 tapaamme muut
Helsingissä, jota myös on pommitettu yöllä
.

______________________________________________________

Kotimatka 9. – 11. kesäkuuta 1943

7.6. Lähdemme jälleen kuljettamaan lapsia ja mukana on myös seuralaisia

8.6.  Matkamme on hieman myöhässä, jos vertaamme sitä edelliseen. Kello 22 olemme
Oulussa. Me emme valvo tätä matkaa vaan matkanjohtajat hoitavat lapset.

 

9.6. Kello 3.30 olemme Torniossa. Tällä kertaa emme saa kruunuja ja emmekä edes
yritä päästä Ruotsin puolelle. Ville tuli tietenkin käymään. Klo 17 ylitämme rajan ja
vähän sen jälkeen höyrysi ruotsalaisjuna Haaparannan asemalle rouva Lavonius
matkanjohtajana. Lapsia on 491, tätejä 33. Myös tällä kertaa junan vaihto sujui oikein
hyvin. Kello 23 lähdemme aurinkoisesta Torniosta.

 

10.6. Pysymme suunnilleen aikataulussa. Matka sujuu hienosti ohjelman mukaan ja
hyvin ja rouva Lavonius tarjoaa koko henkilökunnalle kahvit.

 

11.6.  Kello 15.15 olemme Helsingissä. Tällä kertaa vain yksi vaunu lähti muualle,
se oli vaunu 5 Lahteen.

______________________________________________________

Kaksi lastensiirtoa Haaparantaan helmikuussa 1944

Helmikuun 6., 16. ja 26. päivinä Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä. Alarikin
matkustajat kokivat sen kaukaa. Yksi lastensiirto Alarikilla lähti Helsingistä
helmikuun 10. päivänä ja paluumatkalla Torniosta kuljetettiin sairaita siviilejä
muun muassa Pietarsaareen, johon he 13. helmikuuta aamupäivällä jäivät.
Sen jälkeen siivottiin ja sitten pidettiin pieni lepohetki, kylvettiin ja kahviteltiin
Maggien luona. Kello 17 lähdettiin kohti etelää. Missä juna oli 14. päivänä,
ei ilmene Ruth Erikssonin päiväkirjamerkinnöistä.

Hän jatkaa:

14.2. V.R: inventoimia asioita: 500 lasta odottaa klo 9 Helsingissä meitä ja tapaamme
siellä kello 13.45. Kello 17 lähdemme 502 lapsen kanssa, rouva Louhia (Lindgren) on
matkanjohtaja. Mukana on 38 tätiä.

15.2. Matka on väsyttävä ja sujuu hitaasti. Veturin vaihto Oulussa.

 

16.2. Saavuttiin Haaparantaan kello 9.45 Suomen aikaa. Junaan siirtyminen alkaa
välittömästi. Saamme tälläkin kertaa viisi kruunua, mutta meillä ei ole aikaa ostoksiin,
joten säästämme kruunut ensi kertaan. Lähdemme takaisin kello 12.
Kaikki matkanjohtajat tulevat mukaan. Ouluun tulemme kello 22.10. Tädit lähtevät
täältä jatkamaan matkaa siviilijunalla Helsinkiin. Yhtä heistä kannetaan paareilla.
Monet ovat sairastuneet matkalla. Kaksi veturia vetää meitä. Helsinkiä pommitetaan!

 

17. – 20.2.  Tämä vuorokausi kuluu saksalaisten potilaiden sairaskuljetuksissa.
Heidät siirretään sairasjuna 744:ään. Sitten juna siivotaan Seinäjoella. Tampereelta ei
tarvitse hakea potilaita, vaan ajamme Hyvinkäälle, jossa juhlimme kunnolla Ahjossa ja
jatkot kestävät kello kahteen yöllä. Ruth Eriksson kirjoittaa 20.2: ”Pää on vähän kipeä”,
mutta juna siivottiin ja illalla Alarikin henkilökunta tapasi kollegoita Joosepissa,
joka oli myös Hyvinkäälle tullut sairasjuna.

 

21.2. Kello kuuden maissa lähdimme liikkeelle ja kahdeksan maissa tulimme Helsinkiin.
Kello 11.45 lapset tulivat junaan ja 12.25 olimme valmiina lähtöön. Tampereelle Rakel
tuli junaan – terveenä.

 

22.2. Lapsia on 562 ja matkanjohtajia 42, heidän joukossaan rouva Berner johtajana.
Meillä ei ollut lisävaunuja, joten oli hieman ahdasta. Kello 16 pysähdyimme Ouluun,
jota edellisenä oli pommitettu. Kokkolan vapaapalokunta oli mukana sammuttaakseen
tulipalot. Näky oli surullinen. Tällä kertaa meillä oli vain yksi veturi, joten palelimme.
Yö oli tähtikirkas. Pysähdyimme Haukiputaalla jonkin aikaa, sillä oli ilmahälytys ja
pommeja putoili. Nukuimme kaikki vaatteet päällämme, mutta mitään ei onneksi
tapahtunut pilk
kopimeässä junassamme. Meillä oli onnea, kuten tavallisesti.

 

23.2. Kello yhden maissa olimme Torniossa ja kello 7.30 ylitimme rajan. Kello 8.30 on
siirto valmis. Joimme aivan ihanaa kahvia Villen luona ja juoksimme tietysti kaupoissa
niin paljon kuin ehdimme. Kello 11 lähdimme takaisin ja samalla alkoi iloinen
siivoaminen. kello 13.50 jäi Tornio taaksemme. Aurinko paistoi ja hanki kimalsi.
Kaikki matkanjohtajat tulivat mukanamme. Vain yksi oli tällä kertaa sairaana.


______________________________________________________

Ruth Erikssonin merkintöjä kahdelta lastensiirtomatkalta
sairasjuna Alarikissa Haaparantaan maaliskuussa 1944

 

Ensimmäinen matka alkoi tosiasiassa 29. päivänä helmikuuta Hyvinkäältä, jossa
Alarik oli seissyt muutaman päivän puhdistettavana, huollossa ja inventoitavana.
Vaunu numero viisi, joka oli henkilövaunu, oli tyhjennetty ja lähetetty Porvooseen
hakemaan lapsia, jotka liittyisivät matkaan maaliskuun kolmantena päivänä.
Ruth Eriksson matkusti kotiin tapaamaan perhettään ja palasi junaan Hyvinkäälle
maaliskuun toisena päivänä.

 

3.3.  Kello kuuden maissa lähdemme Helsinkiin, jossa lapset alkavat nousta junaan
kello 12. Kello 13.15 lähdemme. Matkanjohtajana on rouva Sohlberg – meille uusi ja
hänen mukanaan on sihteerinä rouva Wrede. Lapsia on 556 ja ”tanttoja” 37.

 

4.3. Matka sujui hienosti. Mukana on muutama sairas lapsi. Olimme vähän myöhässä
ja tulimme Ouluun vasta kello 18 aikoihin.

 

5.3.  Johonkin aikaan aamupuolella yötä pysähdyimme Torniossa ja kello 9 ylitimme
rajan. Junaan siirtyminen sujui hienosti. Sen jälkeen vaihdoimme kruunuja, söimme
asemalla aamiaisen ja joimme kahvit Villen luona, kuten tavallista. Vasta kello 13
aloimme paluumatkan ja pysähdyimme Torniossa kello 16 saakka. Siellä tietysti
vierailimme Villen luona. Iltapäivällä nukuimme tai lepäilimme sängyllä.
Matkanjohtajat olivat mukanamme.

 

7.3. Kello 7.40 pysähdyimme Hyvinkäällä. Sitä ennen jättäneet ”tantat” olivat
jääneet Riihimäelle.