Harvoin näemme niin valtavaa surua, epätoivoa ja niin monia kyyneliä kuin eilen Malmön
asemalla, kun 118 suomalaislasta lähti erikoisjunalla kotimatkalle Suomeen. Ruotsalaiset kasvatusvanhemmat nyyhkyttivät ja itkivät ja olivat aivan poissa tolaltaan. Suomalaislapset
parkuivat, samoin kasvatusvanhempien omat lapset kilpaa suomalaisten
kasvattisisarustensa kanssa.

 

Ei ollut ihme, että sekä lotat että muut mukana olijat pyyhkivät kyyneleitä silmäkulmistaan,
niin murheellinen erohetki oli. Rautatievirkailijat valkoisissa kesäunivormuissaan näyttivät onnettomilta ja lähettivät junan nopeasti matkaan, se näytti aivan syöksähtävän liikkeelle.
Halusivatko he päästä eroon vaikeasta välikohtauksesta niin pian kuin mahdollista?

 

Jo puoli tuntia ennen lähtöä näytti siltä, että asemalla tapahtui jotain tavallisesta poikkeavaa. Asemalaiturilla seisoi pitkä jono lapsia odottamassa pääsyä junaan, saattajat seisoivat
aitauksen takana tiheään pakkautuneina ja kaikki näyttivät huolestuneilta. Lapset olivat
hyvin puettuja, pojilla oli uudet puvut ja tytöillä kesämekot. Lapset näyttivät terveiltä ja
tomerilta, vaikka he nyt olivat itkettyneitä ja allapäin. Heillä oli pieni matkalaukku ja
joillakin tytöillä oli nukke kainalossaan. Monet olivat saaneet kasvatusvanhemmiltaan
lähtiäislahjaksi uuden rannekellon.

​

 

Tapani on juuri tullut kotiin Kuopioon ja vaatteet on vaihdettu kuvausta varten.
Kuvassa ovat äiti Elsa, sisarukset Maria, Seppo ja Pirkko sekä Kaija, joka katselee
ihmetellen veljeään, jota ei ole ennen nähnyt.

Kaksisataa lasta jää lääniin

Lotat veivät lapset junaan ja päästivät samalla myös kasvatusvanhemmat asemalaiturille.
He tulivat melkein juosten ja etsivät epätoivoisesti lastaan vaunuista. Nyt tuli jäähyväisten
aika; lapset huusivat täyttä kurkkua, lotat yrittivät lohduttaa onnettomimpia ja vanhemmat
asemalaiturilla itkivät. Lapset olivat olleet kasvatusvanhempien luona viisi tai kuusi vuotta
ja vanhemmista tuntui kuin he menettäisivät oman lapsen; suru oli aivan ymmärrettävää.
Nyt ei kuitenkaan ollut mitään tehtävissä. Suomi saisi takaisin lapsensa ja vain ne, jotka
olivat sairaita tai joilla ei enää ollut kotia, saivat jäädä. Malmön alueelle jäi noin kaksisataa
lasta. Torstaina lähtee uusi kuudenkymmenenviiden lapsen ryhmä Haaparannan kautta
Suomeen. Tämä on yksi viimeisiä lastenkuljetuksia, joita Suomenapukomitea
(Hjälpkommittén för Finlands barn) järjestää. Ne kasvatusvanhemmat, joilla vielä on
suomalaisia lapsia, voivat huolehtia yksityisesti lasten tulevaisuudesta. Osa lapsista
varmaan adoptoidaan.

 

Useimmat eilen Malmöstä lähteneet lapset tulivat maaseudulta. Eilen nähtiin monia
vanhempia, jotka olivat maanviljelijöitä. Eräs lotta kertoi, että hän oli Ystadissa hakenut
kolmekymmentä lasta, joista vain kaksi tai kolme oli kotoisin kaupungista. Lotta kertoi
myös Rydsgårdissa asuneesta suomalaistytöstä, jolla oli ollut konfirmaatio päivää ennen
lähtöä ja hän oli tullut asemalle valkoisessa puvussa pieni kultainen risti kaulassaan.
Kauniimpaa näkyä on vaikeaa kuvitella.

 

Eilen lähtenyt erikoisjuna ajaa Göteborgiin ja ottaa matkalla mukaan Hallannin lapset.
Matkalla on mukana kymmenen lottaa. Juna kulkee edelleen Tukholmaan ja matka jatkuu
SS Reginillä Turkuun. Suomalainen henkilökunta huolehtii loppumatkan Turusta kotiin. Kasvatusvanhemmat eivät voineet olla lasten mukana kotimatkalla, koska viisumin
saaminen on nykyään vaikeaa.

 

Rouva Inna Egnerts ja hänen avustajansa huolehtivat suomalaislasten kuljetuksista sodan
aikana. He ovat tehneet todella hyvää työtä. Jotkut lotat sanoivat, että oli hauska olla
mukana näissä suomalaislasten kuljetuksissa, sillä lapset olivat kilttejä ja käyttäytyivät
hyvin. Siitä hän halusi antaa kiitoksen kasvatusvanhemmille. Nyt, kun viimeiset
suomalaislapset lähtevät ruotsalaisista kodeistaan monta vuotta kestäneen hyvän
hoidon jälkeen, voimme sanoa, että kasvatusvanhemmat voivat olla iloisia ja ylpeitä
siunauksellisesta työstään Suomen lasten hyväksi.■