Lahden Seudun Sotalapset ry.

Lahden Seudun Sotalapset ry. perustettiin 22.9.1995 Lahden ravintola Fellmannin kabinetissa. Aloitteen ja kokouskutsun teki Jorma Kojo. Tilaisuudessa oli 61 sotalasta. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Teuvo Halme, varapuheenjohtajaksi Jorma Kojo ja sihteeriksi
Aune Piiparinen. Sotalasten muistoreliefi paljastettiin Lahden rautatieasemalla 13.3.1997.

 

Yhdistyksen jäsenet ovat kokoontuneet kerran kuukaudessa ja luennoitsijoita on ollut eri
aloilta. Tapaamispaikat ovat olleet Paavolan päiväkoti, Reumayhdistyksen ja Diabetes-
yhdistyksen huoneistot, ravintola Wanha Herra ja Ristin kirkko. Kesäisin olemme olleet
Kilpiäisten majalla Lahdessa tiistaisin kerran viikossa. Olemme tehneet yhteistyötä
sotaorpojen ja sotaveteraanien kanssa osallistumalla airueina juhlallisuuksiin mm.
teatterissa, kirkossa ja Sibeliustalossa. Talvisodan rauhan muistopäivää 13.3. on vietetty
vuosittain Lahdessa ja olemme vieneet kukkalaitteen sotalasten muistolaatalle Lahden rautatieasemalle. Lisäksi olemme osallistuneet itsenäisyyspäivän konserttiin Sibeliustalossa.

 

Yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat Tukholmassa Skeppsbrolla sotalasten
muistolaatan paljastustilaisuuteen 19.9.1999. Yhdistyksemme järjesti Pohjoismaiset
kesäpäivät Lahdessa 20.-22.8.1999. Juhlapuhujana oli ministeri Elisabet Rehn ja
5-vuotisjuhlat 23.9.2000, jonka yhteydessä vihittiin yhdistyksen teettämä oma lippu.
Sen siunasi rovasti Mauri Malkavaara. Yhdistyksen 15-vuotisjuhlaa vietimme Hennalan Upseerikerholla 25.-26.9.2010.

 

Olemme osallistuneet matkoihin ja juhlatilaisuuksiin mm. Pohjola-Nordenin kanssa
Vesteråsissa, joka on Lahden ystävyyskaupunki. Muita matkoja on tehty juhlatilaisuuksiin
Turkuun, Hämeenlinnaan, Ruotsiin Vindelniin, Helsinkiin. Tornio-Haaparantaan, jossa oli sotalapsipatsaan paljastustilaisuus, sekä Vaasaan, Tampereelle ja Kungälviin Ruotsiin.
Olemme olleet Hämeenlinnassa ja Kotkassa sikäläisten yhdistysten kutsumina.
Olemme tehneet kylpylämatkoja Savonlinnaan ja Viroon sekä laivaristeilyn Heinolaan.
Muutamat yhdistyksemme jäsenet tekivät matkan Suomen suurlähetystöön Tukholmaan
13.1.2012, jossa isäntänä oli puolustusasiamies Harri Niskanen. Sotalapsikiltana teimme
retken Porkkalan seudulle. Syntymäpäiviä olemme viettäneet ja edesmenneitä sotalapsia
on muistettu kukkasin ja adressein.

 

Lahden sotalapsiyhdistys ry. lakkautettiin 25.4.2012 ja perustettiin Lahden Seudun
Sotalapsikilta.  Näissä toimissa meitä avusti silloinen keskusliiton varapuheenjohtaja
Börje Lindroth. Kun yhdistys lakkautettiin, oli selvää, että lipusta oli huolehdittava.
Se on nyt monien vaiheiden jälkeen saanut lopullisen sijoituksensa Hennalassa sijaitsevassa Sotilaslääketieteen museossa. Lipun sijoitus edellytti museoviraston mukaan sen sijoittamista
vitriiniin. Onneksi yhdistyksemme jäsenellä Heino Valkosella oli tarvittava rakentamisen
taito. Hän suunnitteli ja toteutti upean vitriinín,  johon lippu sijoitettiin. Lippu on nyt
nähtävänä museossa Helsingintien varrella.

 

Yhdistyksen toiminta vaati aktiivisuutta ja työmäärä oli melkoinen. Joukkomme harveni ja
ikääntyi, eivätkä jäsenet enää jaksaneet. Nykyisin Killan tilaisuuksiin osallistuu noin 15
jäsentä. Osa jäsenistä kuuluu Helsingin Sotalapsiyhdistykseen.