Dagens Nyheter kertoo 20. ja 22. helmikuuta 1944 julkaistuissa artikkeleissa, että
suomalaisten lasten vastaanottaminen Ruotsiin ei aina sujunut kitkattomasti.
Suurten lapsiryhmien käsitteleminen ei ollut helppoa, nimilappunsa syöneiden
pienten lasten tunnistaminen oli työlästä ja ruotsalaisten kasvatusvanhempien
käytös oli joskus ikävää.

 

Taudit riehuivat

Umeåssa juuri perustetussa vastaanottokeskuksessa oli karanteenissa 661 suomalaislasta.
Lasten keskuudessa oli puhjennut ankara influenssaepidemia todennäköisesti junamatkan
aikana. Mikä pahinta, oli myös tulirokkoa, lavantautia ja syyhyä. Sairaiden hoidosta
vastaava Umeån kaupunginlääkäri valitti, että vastaanottokeskus alkeellisine
hygieniaoloineen oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen paikka sairaille lapsille.
Lisäksi myös osa lotista sairastui influenssaan. Epidemioiden vuoksi päätettiin lyhentää
terveiden lasten karanteeniaikaa. Tartuntojen välttämiseksi heidät sijoitettiin erilliseen
suureen voimistelusaliin.

 

Nimi hukassa

Kymmenkunta pientä lasta oli pureskellut tohjoksi nimilappunsa. He eivät osanneet
sanoa nimeään, saati sitten vanhempiensa nimiä tai kotipaikkaansa.
Heidän tunnistamisensa oli vaikeaa. Isompien lasten ja dokumenttien avulla heidät
kuitenkin saatiin seuraavaan päivään mennessä nimettyä. Sen jälkeen pienimpien
lasten nimilaput kiinnitettiin vaatteiden selkäpuolelle. Lauantaina oli tarkoitus lähettää
200 lasta eteenpäin. Yövuorossa olevien lottien olisi pitänyt merkitä nämä lapset, mutta
sänkyjen päädyissä ei ollut nimiä. Monet lapset nukkuivat lappujensa päällä, joten
melkein kaikki olisi pitänyt herättää. Vain kuusi lasta onnistuttiin taskulamppujen
valossa löytämään. Aamulla osoittautui erittäin vaikeaksi löytää eteenpäin lähetettäväksi
määrätyt, sillä lapset leikkivät ja riehuivat niin hillittömästi, että oli lähes mahdotonta
tehdä mitään. Kehotukset rauhoittua kaikuivat kuuroille korville, lapsethan eivät
ymmärtäneet ruotsia. Vastaanottokeskuksesta vastaavat lotat olivat ilmeisesti
yliarvioineet voimansa ja kykynsä pitää yllä järjestystä.

 

Tahdittomia kasvatusvanhempia

Avustuskomitean lääninvastaava ihmetteli joidenkin kasvatusvanhemmiksi haluavien
käytöstä. He osoittivat sellaista tahdittomuutta, jota ei ruotsalaisista uskoisi.
He tunkeutuivat, suorastaan hyökkäsivät vastaanottokeskukseen vähät välittäen
vahdeista ja pyynnöistä jättää lapset rauhaan. Jotkut tulivat purkamaan
tyytymättömyyttään, koska heille annettu lapsi ei ollut tarpeeksi söpö, ja ”metsästivät”
sitten itselleen uuden, mieluisamman lapsen. Tällainen asenne ei missään tapauksessa
kuulunut Avustuskomitean näkemykseen siitä, miten suomalaisia äitejä tulee auttaa.

Lastensiirroista vastaavat joutuivat tarkistamaan Umeån karanteenin työtapoja ja
lisäämään työntekijöitä ennen seuraavien lapsierien saapumista. ■