alarik_suomi

Sotavuosien aikana Suomessa  oli yhteensä kymmenen sairaankuljetusjunaa, joiden ensimmäinen tehtävä oli kuljettaa haavoittuneita kenttäsairaalasta sotasairaalaan. Jotkin näistä junista saivat myös tehtäväkseen kuljettaa suomalaislapsia Haaparantaan ja takaisin, niistä tunnetuin oli Alarik. Sairasjunat saivat tavallisesti nimensä paikalla olevan ylilääkärin mukaan.  Junassa n:o 8 oli terveysmajuri  Alarik Jahkola päällikkönä, siksi junaa kutsuttiin Alarikiksi.  Junissa oli yleensä 15 vaunua  ja niitä vetivät raskaat  tavarajunien veturit.

Sairaankuljetusjuna Alarik jossakinpäin Suomea.

Veturin jälkeen olivat nämä vaunut:

1 = konduktöörin vaunu

2 = varastovaunu

3 = III luokan makuuvaunu, jossa 33-39 makuupaikkaa

4 – 5 = III luokan osastovaunuja, istuinpaikat 90-100 lievästi
haavoittuneille potilaille

6 = I luokan asuntovaunu päällystölle ja hoitohenkilökunnalle

7 = II luokan asuntovaunu päällystölle ja hoitohenkilökunnalle

8 = III luokan asuntovaunu miehistölle

9 = ruokasalivaunu

10 = keittiövaunu

11 = poliklinikka, lääkevarasto ja tila 16:lle paarille

12-15 muutettuja III luokan vaunuja, joihin mahtui kuhunkin 32 paaria

Miehitys ja potilaspaikat

Alarikissa oli 50-60 makuupaikkaa henkilökunnalle. Haavoittuneille oli 144
0,23 paaripaikkaa, 211 istuinpaikkaa (yhteensä 355 paikkaa).
Henkilökunnan muodostivat 2 lääkäriä, 12 hoitajaa, 9 lottaa, 25 sotilashenkilöä,
6 junahenkilöstöä mukaan luettuna veturinkuljettaja.
Ylihoitajana Alarikillä toimi Ruth Eriksson.

Lapsimatkat Alarikilla

Lapsimatkat Alarikilla olivat huomattavasti toisenlaisia kuin sairasmatkat.
Haaparantaan meni joitakin kuljetuksia syksyllä 1941, mutta tammikuusta
kesään 1942 oli monta kuljetusta. Syksyllä ja melkein koko vuoden 1943
haettiin sen sijaan kotiin palaavia lapsia. Tehokkain kuljetusaika oli
helmikuusta syyskuuhun 1944. Kotiin palaavien lasten kuljetukset
jatkuivat myös sodan jälkeen.

Lasten lukumäärä junassa saattoi usein nousta yli 500, joissakin tapauksissa
yli 600. Silloin tuli myös Lastensiirtokomitean matkanjohtajat ja useita saattajia
mukaan. Joskus syntyi konflikteja saattajien ja sairaanhoitohenkilökunnan
välille, kun sairaanhoitajat kokivat tavallisten saattajatätien tunkeutuvan
”reviirilleen”. Suuri etu junan käyttämisessä lapsikuljetuksiin oli se, että siinä
oli keittiö ja ruokasali. Keittiössä voitiin keittää puuroa ja keittoa lapsille.
Ei oltu riippuvaisia siitä, että olisi pitänyt järjestää ruokailua sadoille lapsille
jollakin asemalla kaikkine vaivoineen junasta poistumisessa ja palaamisessa.
Sitä paitsi säästettin paljon aikaa.Paljon raaka-aineita voitiin lastata varastovaunuun.